Röyh. Mitähän sitä tällä kertaa. Kirjoitin kitujainen blogiin melko laaja-alaisesti ylipäänsä jotakin. Naureskelin “koronayhteiskunta” termilleni ja katsoin pitkästä aikaa uutisia tms ylestä ajankohtaisjuttua ja miten vähän hoitajat saa palkkaa. Tämä on Suomi, ei kukaan saa palkkaa paljoa. Täällä on asiat paremmin silti. Laskekaa monellako tapaa teitä on siunattu… vedenhuolto, jätehuolto. Toimii… vaikka kuka välittäisi mistään. Pieru.

Mä unelmoin tänään. Että voisin myydä vappupalloja. Ei tarvisi kun vähän pääomaa ja sit möisi kalliilla niitä lasten vanhemmille tms. Sitä paitsi suurin osa niistä palloista oli aika hienoja. Mä ihastuin jo hattarapalloon. Mutta sitten näin merenneitoja. Kaverille leijuu puhallettava batmani. Vähän Frozeneita…

No jooo

Vappu on peruttu. Kai noissa yleensä kävisi tuhansia ihmisiä ja nyt on kaikki kielletty. Vähän kuin heliumi, karkaa avaruuteen ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kuuntelin eilen astrofyysikon novellikokoelmaa ja siinä se kertoi heliumista jotain. Puolen tunnin uniajastimella… normi ihminen nukahtaa viidessä.

Ja mun pitäisi huomenna herätä ihmisten aikoihin kun olisi mentävä terveysasemalle injektiolle. Toivottavasti ne ei ota vieläkin jotain koronaporukkaa siellä vastaan? Mulla ei ole maskia. Mulla on vaan eräpäivänylittänyt ffp1 suojain joita ostin silloin kun loppusiivottiin tämä kämppä ja kerääntynyt pölyä nurkkiin. Käytin sitä kerran 4vk sit ja ehkä näön vuoksi sen voisi ehkä laittaa. Ketä se suojaisi, mua vai

Niin joo mä epiloin sääriä, kainaloita ym leuan alapuolelta ja sit laitoin rasvaa kantapäihin. Tarinan opetus jotain eliniän pituudesta. Mutta siis sit liotin jalkoja hetken laventelijalkakylpysuolojen kanssa. Ja sitten laitoin uudestaan rasvaa. Kyynärpäät tarvii myös ravitsevaa jalkakreemiä kun makaan tässä pöydän päällä ja nojailen ja kirjoittelen hmmm? Ihan kivoja kaikki voimakastuoksuiset voiteet paitsi ne ei ehkä kostuta loppuviimeksi

Joku toinen korva meni lukkoon tai muu tinnitus yhtäkkiä. Omituista. Toisaalta. Kirjoitan mitä sattuu. Ja toi leffa loppuu kohta eikä niillä edes ole sitä vauvelia viellä. Paksuna. Nähnyt ton joskus kauan aikaa sitten? Ei parane alkaa nostalgiseksi

Elämä on elettävä eteenpäin. Mutta argh vittu en kestä huomenna herääminen ja bussit varmaan menee kerran tunnissa tms en jaksaisi ottaa selvää kun ei ne kuitenkaan kulje

“Älä ole noin negatiivinen!” -joku mun pomoista joskus Kajsalle. Kenties kuuli äänestä tms. Enhän mä edes muista olleeni negu. En näe itseäni kuin muut. Ja jos kirjoitan noin niin joku vetää herneet nekkuliiniinsa. Plääh no ehkä oon negatiivine nyt ja pitäs men nuqggq… tuuti lullaa

Tänään oli vaikeuksia ton telia tv:n kanssa. Oli mulla muutenkin täys koko koneen kapasiteetti. Sit löysin ja poistelin turhia varmuuskopioita jne viime vuodelta 18gigaa ihme

Kuvat linkattu tänne suoraan muilta sivuilta. Idis hyvä mutta läskinä kakarana heittelin vaan hulavannetta ylös ja otin kiinni ja se pysyi liikkeessä tosi kauan läskissä käsissäni. Eiku. Mitenköhän se oikeastaan liittyi linkkaamiseen ja noihin palloihin.

Nii ja stalkkasin eksän facebook profiilia mut ei mitään uutta siellä. Tekijänoikeudet mulla sen käyttämiin kuviin harmittaa kun facebook ei tee mitään.

Mutta joo nysse syntyy tossa. Muistaakseni toi näyttelijä ei edes ollut oikeasti raskaana Paksuna lehvassa. Mitälie feikkumasuja ne on kuvanneet. Kaikkea siinäkin, sattuu naiselle. Peräsuoli aukee ja noi puhui jotain crowning ja dilating ja muuta synnytyslingoa. Nainen vuotaa pitkäääääääään vielä synnytyksen jälkeen ja ne vaan lähettää naiset kotiin vauvan kanssa vaikka se on ihan rikki.

Mutta nii. Meikä menee vaihtaa tamppoonia ja ehkä ehdin suihkuu jossain aamuyöllä. Tyttölapset ja naiset ja hoitoammatit on kyllä yhteiskunnan perusta ja tulevaisuus. Eipä niitä siis. Rahallisestikaan arvosteta pitkiä tunteja ja osaamista. Mitä vittua se hoitaja sanoi sen palkasta muistanko ihan väärin 2600 kuussa??!?! No muistan enemmän. googletuksella 2220 tienaus. No jos olisi edes työ niin en tiedä mihin le vittuun mä rahaa tunkisin. Sillä jos pärjään viikon 60 eurolla ja maksan laskut takuueläkkeestä niin. Enhän mä edes ole juoppo.

Mulla on varaa kirjoittaa.